Ranskalaiset värit

Ylikapellimestari Matthew Halls aloitti kolmivuotiskautensa Tampere Filharmonian ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana elokuussa 2023. Halls on orkesterin kahdestoista ylikapellimestari ja kolmas ulkomaalainen tehtävässä. Avauskaudellaan 2023/24 hän johtaa Tampereella 12 konserttia, joista keväällä seitsemän.

Halls kertoo Tampere Filharmonian soittajien poikkeuksellisen muusikkouden, innostavan työetiikan ja energisoivan kokeilunhalun valloittaneen hänet yhteisten harjoitusten ensiminuuteista lähtien, ja odottaa mielenkiintoista yhteistyötä orkesterin kanssa tulevina kausina. Hän on myös kertonut olevansa ylpeä voidessaan aloittaa ylikapellimestarina kaupungissa, jossa kulttuuria ja taide-elämää todella arvostetaan.

Halls vierailee säännöllisesti johtamassa muun muassa Clevelandin orkesteria, Seattlen sinfoniaorkesteria, Wienin sinfonikkoja, Toronton sinfoniaorkesteria ja Suomen Radion sinfoniaorkesteria. Alun alkaen hän tuli tunnetuksi etenkin vanhan musiikin tulkitsijana ja oli yksi ensimmäisistä vierailevista kapellimestareista Nikolaus Harnoncourtin Concentus Musicus Wienin johtajana. Hallsin levytyksiin lukeutuvat mm. Bachin cembalokonsertot, Händelin Parnasso in Festan ensilevytys sekä Bachin pääsiäis- ja ylösnousemusoratoriot.

Kanadalaislähtöinen tähtipianisti Angela Hewitt (s. 1958) aloitti pianonsoiton kolmevuotiaana, sai ensimmäisen stipendinsä viiden vuoden iässä, ja vain yhdeksänvuotiaana hän piti ensimmäisen resitaalinsa Toronton kuninkaallisessa musiikkikonservatoriossa. Ura kansainvälisillä areenoilla käynnistyi Bach-kilpailun voitosta Torontossa 1985. Vielä samana vuonna hän julkaisi sooloalbuminsa Deutsche Grammophon -levymerkillä ja debytoi Lontoon Wigmore Hallissa – jossa Hewitt on siitä lähtien ehtinyt esiintyä yli 80 kertaa.

Yhdeksi maailman kiireisimmistä pianisteista tituleerattu Hewitt on uransa aikana esiintynyt kaikkien merkittävien orkesterien kanssa, kaikissa maailman kolkissa, ja vielä useaan kertaan. Bach-maailmankiertueellaan 2007–08 hän konsertoi 21 maassa kuudella mantereella ja teki resitaalikiertueellaan 2016–22 uskomattoman 12 maratonkonsertin sarjan maailman suurimmissa kaupungeissa.

Pianistivirtuoosin ohjelmisto hakee laajuudessaan vertaistaan, samoin hänen diskografiansa. Hewitt on levyttänyt kattavan kokonaisuuden Bachin tuotantoa Hyperion Recordsille 1994–2014. Lisäksi hänen mittavasta levytyshistoriastaan nousevat mm. Schumannin pianoteosten ja Beethovenin sonaattien tulkinnat. Uusimpiin levytyksiin kuuluu Mozartin pianosonaattien sarja.

Klassikko-ohjelmistonsa lisäksi Hewitt kantaesittää uutta musiikkia erityisesti kanadalaissäveltäjiltä ja löytää aikaa nuorten lahjakkuuksien ohjaamiseen. Hän toimii myös kapellimestarina ja on johtanut pianon äärestä mm. Bachin, Mozartin ja Beethovenin teoksia. Hän on vuonna 2005 Italiaan perustamansa Trasimenon musiikkifestivaalin taiteellinen johtaja.

Hewitt on palkittu niin lukuisissa pianokilpailuissa Euroopassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa kuin ansioistaan ja elämäntyöstään taiteilijana. Kuningatar Elisabethin II:n myöntämän Brittiläisen imperiumin ritarikunnan upseerin arvonimen (OBE) hän sai vuonna 2006. 2022 BBC kutsui hänet ainoaksi esiintyjäksi kuningattaren hautajaisten jälkeen lähetettyyn klassisen musiikin radio-ohjelmaan.

I-viulu
Johannes Põlda 1.konserttimestari
Robert Traksmann 1.konserttimestari tp.
Riikka Marttila *
Liina Nuora-Loijas ***
Tatevik Ayazyan
Maria Garcia Escudero
Raimo Hannikainen
Siri Heinonen
Lotta Laaksonen
Katri Nikkanen
Ivi Ots
István Szalay
Vitali Torkkeli
Kati Tuominen-Heroja
Maksym Filatov tp.
Hanna Teukku tp.

II-viulu
Erkki Louko *tp.
Heidi Kuula **
Kimmo Tullila ***tp.
Anna Angervo
Riitta Hallila
Linda Halme
Heikki Hannikainen
Kirsi Korpela-Pulkkinen
Kristine Lilientale-Birzniece
Eeva-Liisa Suuronen
Pirjo Tulisalmi
Anni Ylikallio
Nuppu Komsi tp.
Kaisa Kallinen tp.

Alttoviulu
Mikhail Slobodjaniuk sooloaltisti
György Balázs *
Vadim Grumeza ***tp.
Kaisa Anttila
Heili Hannikainen
Marianne Hautakangas
Elizabete Jokiranta
Kimmo Kivivuori
Anne Korhonen
Taavi Nachtigall
Anni Tiainen-Hammo
Satu Kae tp.

Sello
Simon Svoboda **tp.
Tommi Wesslund ***
Reinis Birznieks
Miika Jämsä
Maija Juuti
Sampo Liukko
Elina Rouvali
Virpi Välimäki
Hannes Jämsä tp.
Joona Pulkkinen tp.

Kontrabasso
Jarkko Uimonen *
Juraj Valencik **tp.
Joni Armio ***
Juha Kleemola
Pentti Huhtinen
Tuomo Kinnunen
Antti Laulaja
Heikki Lehtinen

Huilu
Malla Vivolin **
Nina Johnson ***
Seppo Planman

Oboe
Juha Ala **
Cristian Moré Coloma *
Nevio Keller

Klarinetti
Jarmo Hyväkkö *
Mark Reding **
Reetta Näätänen

Fagotti
Aleksei Dmitriev *
Sarah Tako ***
Lauri Mykrä tp.

Käyrätorvi
Aleksi Mäkimattila *
Jouni Suuronen **
Pauliina Koskela ***
Pasi Tiitinen

Trumpetti
Xiang Guo *
Eero Kiukkonen **
Aki Välimäki ***tp.

Pasuuna
Antti Hirvonen *
Vygantas Silinskas **
Alexandr Dzhurri tp.

Tuuba
Harri Miettunen *

Patarummut
Tiina Laukkanen *

Lyömäsoittimet
Jyri Kurri *
Harri Lehtinen ***tp.
Tuomo Oravakangas ***

Harppu
Kirsti Vartiainen *
Katilyne Roels tp.

äänenjohtaja *
vuorotteleva äänenjohtaja **
varaäänenjohtaja ***
tilapäinen tp.

Olivier Messiaenista (1908–1992) tuli vuosisadan merkittävimpiä modernisteja. Hän myös tarjosi vastineen ankaralle ja abstraktille saksalaistyylille omalla, koloristisella, usein hengellisiä puolia ilmentävällä musiikillaan, jossa ranskalaisuus kuultaa läpi. Messiaen oli jo nuorena omaperäinen ja tunnistettava, mutta luonnollisesti tyyliltään vielä verrattain konservatiivinen – olihan hänen valmistuessaan vuonna 1930 esimerkiksi Maurice Ravel vielä elossa ja aktiivinen, eikä Claude Debussynkään kuolemasta ollut kuin kymmenisen vuotta. Aikansa tärkeimpinä uudistajina Ravel ja Debussy kuuluivat myös Messiaenin esikuviin.

Messiaenin ensimmäisessä orkesteriteoksessa Les Offrandes Oubliées (Unohdetut uhrilahjat, 1930) yhdistyvät hänen kaikki intohimonsa: kristinuskon mystiikka, kaukoidän rytmit, keskiajan harmoniamaailmat, ranskalainen impressionismi ja etenkin linnunlaulu, jota hän piti suvereenin vapauden ilmentymänä. Messiaen oli myös tunnettu synesteetikko, eli hän koki korviinsa kantautuneet harmoniat silmiensä eteen levittyvinä värisävyinä.

Messiaen on kertonut teoksen jakautuvan kolmeen keskeytyksettä soivaan osaan. Ensimmäinen on Risti, jossa jousten valituslaulu ja surumieliset tavuäänteet levittyvät vaihtelenkestoisiin, violetin ja harmaan värisiin itkuihin. Toinen osa Synti kiirehtii kohti jyrkännettä viheltävien harmonioiden, liukuvien sävelten ja vaskihuutojen saattelemana. Teos päättyy Eukaristiin, jossa jouset nousevat paksuna peitteenä punaisella, kultaisella ja sinisellä värjättyjen ikkunalasien eteen. ”Synti on Jumalan unohtaminen”, Messiaen on sanonut. ”Risti ja Eukaristi ovat jumalallinen uhrilahja. ’Tämä on ruumiini, sinun puolestasi annettu – tämä on vereni, sinun puolestasi vuodatettu.’”

Teksti: Jaani Länsiö

Kaksi lähes yhtä aikaa valmistunutta pianokonserttoa jäivät Maurice Ravelin (1875–1937) viimeisiksi tärkeiksi teoksiksi. Kantaesitysten välillä oli vain runsas viikko, ja tyylillisestikin ne on paikannettavissa lähisukulaisiksi, melkein kaksosiksi: kun ensin valmistunessa vasemman käden konsertossa jazz on kuin läpitunkeva lisämauste, G-duuri-konsertossa (1930) se on ilmiselvä pääraaka-aine. Konsertot olivat luonnollinen jatke vuonna 1927 syntyneelle viulusonaatille, jonka hitaan osan niin sanottu blue note levittää hämyisen jazz-klubin savuja konserttisalin puolelle.

Ravel oli altistunut jazzille jo 1920-luvun alussa Pariisissa, jonne amerikkalaissotilaat olivat tuoneet sen ensimmäisen maailmansodan lopulla. Varsinaiseen tyylikylpyyn hän upposi konserttimatkallaan Yhdysvalloissa, jossa George Gershwinin Broadway-rallit ja Rhapsody in Blue soivat keskellä valtavirtaa, ja jossa mustien gospel kaikui kirkkojen ovista ja ikkunoista. Kaiken lisäksi Ravel oli kyllästynyt ryppyotsaiseen taiteeseen, ja halusi nyt ennen kaikkea tehdä viihdettä. Siis musiikkia, jonka parissa yleisö viihtyy. Siinä G-duuri-konsertto totisesti onnistuukin.

Kolmeosainen teos on vain noin 20-minuuttinen. Allegramente pamauttaa konserton käyntiin irrottelevaan tyyliin ja jatkaa riehakkaissa tunnelmissa loppuun saakka. Kuuluisa, pitkän pianosoolon hallitsema Adagio assai on mallinnettu Mozartin klarinettikvinteton hitaan osaan mukaan. Prestossa solisti mellastaa rasvatuin nivelin vailla vastusta, vaikka puhaltimet välillä häiriköivätkin.

Teksti: Jaani Länsiö

Ranskalainen musiikki otti pesäeron saksalaisesta romantiikasta 1800-luvun lopulla. Myyttejä ja legendoja kuvittaneen Richard Wagnerin ja puhtaasti musiikillisiin elementteihin nojanneen Johannes Brahmsin sinänsä erilaiset tyylit edustivat nyt mennyttä maailmaa; realismia, jossa soiva todellisuus oli palautettavissa johonkin konkreettiseen, selvästi etenevään kertomukseen tai musiikinteoreettisesti pätevään järjestelmään. Selvärajaisuuden häivyttämiseksi säveltäjät ottivat mallia maalaustaiteesta, jossa näkymät avautuivat kuin sumuharson läpi, vääristyneiden hahmojen heijastumina, mielikuvina, impressioina.

Vaikka aikansa tärkein ranskalaissäveltäjä Claude Debussy (1862–1918) kielsi olevansa impressionisti, hän oli selvästi inspiroitunut epämääräisyyden ideasta. Debussyn sointimaailmaan vaikutti myös kaukoidän musiikki, etenkin indonesialainen gamelan, johon hän oli tutustunut vuonna 1889 Pariisin maailmannäyttelyssä. ”Musiikkia ei voi käsitellä perinteisinä, jäykkinä muotoina”, hän kirjoitti, ”vaan väreinä ja rytmeinä.”

Teoksen Nocturnes juuret ulottuvat 1890-luvun alkuun ja Debussyn sittemmin hylkäämään teokseen Kolme kohtausta hämärässä Henri de Régnierin runoihin. Hän muokkasi siitä vuonna 1899 täysin uuden version esikuvanaan amerikkalaismaalari James McNeill Whistlerin Nocturne-sarja, joka leikkii valon ja varjon ilmentymillä. Ensiosa Pilvet hahmottelee harmaan sävyjen hidasta liikettä. Toisessa osassa Juhlat tanssitaan valonvälähdysten lomassa, kun taas Seireenit kuvaa merta ja sen loputtomia rytmejä kuunvalossa laulavien seireenien lipuessa ohitse.

Teksti: Jaani Länsiö